2016/03/29

Let's get hurry!

Julkaistu klo 20:40


Hei kaikki!

Tänään kerrattiin kiireellä! Kävimme läpi seuraavat kappaleet:
Let's Go to the Show - Dave Rodgers
Get Yourself the Real Thing - Lou Master
Hurry Hurry Hurry - Mela
Kappaleen nimestä klikkaamalla pääsee tuttuun videoon koreografiasta. Tässä myös vaihtoehtoisia videoita: Let's Go to the Show (esitys kuvattuna automessuilla XD), Get Yourself the Real Thing (huomaa miten fiilis vaikutti aiemmassa videossa) ja Hurry Hurry Hurry. Artistin nimi ohjaa tutustumaan lyriikoihin, mikäli jotakuta kiinnostaa!

Ensi viikolla alkavatkin sitten keväisen teeman biisikerrat. Johan me ollaan vuoden aurinkoisemmalla puolella, vaikka vielä valkeaa näkyykin ulkona. Lisäksi jatkamme tänään aloitettua kauden toivebiisien kertausta loppukevään ajan aina yksi kappale kerrallaan.

~Tytti

2016/03/23

Autonäyttelyä ja K-poppia

Julkaistu klo 10:02
Kuvassa autonäyttelyn heikompaa antia

Heippa!

Eilisellä tunnilla oltiin autonäyttelyn ja K-popin merkeissä, kun opettelimme seuraavat kappaleet:
Let's Go to the Show - Dave Rodgers
Fantastic Baby - Big Bang
Biisien nimien linkeistä pääset katsomaan videon koregrafiasta. Big Bang -linkin takaa voit käydä katsomassa Fantastic Babyn hienon musiikkivideon ja kuuntelemassa biisin alkuperäisversion.

Kauden lopputunneilla kertailemme uusien biisien ohella suosikkeja tältä kaudelta. Facebook-ryhmäämme tulee äänestys, jossa voit äänestää suosikkisi kerrattavaksi.

Ensi viikkoon!

~ Venla

2016/03/19

Tampere Kuplii 2016

Julkaistu klo 21:21


Hei kaikki!

Oli aivan mahtavaa nähdä kaikkia Kupliissa tänä viikonloppuna! Kiitos kaikille jotka kävivät meitä katsomassa tai moikkaamassa!

Jos joku ei päässyt paikalle, kerrattakoon, että TanPARA oli esiintymässä Tampere Kuplii 2016 avajaisissa, joiden jälkeen pidimme parapara-oppitunnin. Tapahtuman teemana oli "uudet juuret", erilaisten traditioiden ilmenemistä uusissa ympäristöissä. Mekin käsittelimme modernin paraparan juuria Aasia-henkisellä esityksellä ja opetuskappaleella. Oppitunnilla tanssittiin seuraava kappale:
Niko niko Niihao - Narihara Yurika
Videoon koreografiasta pääsee suoraan klikkaamalla kappaleen nimeä. Koneelleen sen voi ladata osoitteesta parapara.fi. Muistathan että meiltä löytyy myös ohjeita videolta kappaleiden opetteluun ja kertaamiseen.

Kiitos Tampere Kupliin järjestäjille mukavasta tapahtumasta, ja erityisen suuret kiitokset kaikille oppitunnille osallistuneille! Toivottavasti näemme jälleen!

~Tytti

2016/03/18

SE juttu

Julkaistu klo 17:14
Hellou ja terveisiä Lontoosta!


Tällä viikolla päästiinkin sit aloittamaan taas uuden tanssin parissa. Lou Master auttoi meitä etsimään sen oikean jutun. Kappaleena ja koreografiana toimi siis:
Get Yourself The Real Thing - Lou Master
Kappaleen aikana löydettiin myös piilevät kitara ja laulutaidot. Näillä taidoilla voisi melkeinpä osallistua jo ilmakitaran mm kisoihin, eikös? :D

Tän lisäksi oli kenraaliharjoitukset isompaan koreografiaan. Lopputulos on nähtävissä mm. nyt viikonloppuna olevassa Tampere Kuplii tapahtumassa. TanPARA esiintyy tapahtuman avajaisissa, jotka ovat Tampere-talon pienessä salissa klo 10. Tapahtuma on ilmainen, joten kannattaa ottaa tilanteesta koppi ja tulla katsomaan, mitä saatiin aikaiseksi.
Lisäksi TanPARA pitää oppitunnin avajaisten jälkeen, 11 alkaen Opus 2 salissa. Lisää tietoa löydät mm. Kupliin ohjelmakartasta.

Nähdään siis jo lauantaina, eikös?
♥ Pinja